torstai, 14. helmikuu 2013

2013

Vuoden 2012 tapahtumista vielä sen verran,että kisoissa tuli kartoitettua ihan kivasti Tellun nolla tiliä. Sen lisäksi tuli treenattua active dogs:in hallila.

Tämä vuosi 2013 aloitettiin tereenaamalla activen hallilla aina kun se on mahdollista. Sen lisäki kisahimi kasvoi niin suureksi,että me otimme ja ilmoittauduimme KAS:in järjestämiin kisoihin tutussa activen hallissa 10.2.13.

Kisat menivät mukavasti ja jännitystä oli enemmän kuin yleensä,koska nämä kisat olivat ensimmäiset tälle vuodelle. Tellun kanssa siis kisasimme kolmosluokassa Sunnuntaina. Aluksi Tellu höyryili kuten normaalistikkin,kun on ollut pitempi kisa tauko.Sitä huomasi itsekkin että pyrin ennakoimaan Tellun innostusta mm. menemällä lähtöön ilman hihnaa ja jättämällä koiran hieman kauemmaksi lähdöstä.

No ekoiksi kisoiksi meni todella hyvin.Siltä kuuluisalta ekalta startilta tälle vuodelle tuli tulokseksi hieno 0, mutta harmillisesti yliaikaa jonkin verran,mutta eii anneta sen häiritä. Aina se nolla lämmittää mieltä ja varsinkin se kun näke koiran nauttivan aksaamisesta :D

Toinen rata päästiin melkoien nollana loppuun,mutta sitten A:n sijasta löytyikin putki. Epäilen että mun rintama suunta osoitti putkelle.Eipäs se mitään oli meillä ainakin jännää ja hauskaa :) Ja mikä parasta koira toimii täydellisesti.

Kolmanneltakin radalta tuli hylsy.

Kisaviikonloppu oli muuten kyllä aivan täydellinen ja minä nautin radoista ja seuraavista kuvista voitte varmaan päätellä,että niin teki kamuseni Tellukin.

tellu%20agittaa%202013-normal.jpg

2013%20agikisat-normal.jpg

perjantai, 10. elokuu 2012

Kuvia( uusia ja vanhoja)

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344602188_img-ea5ba570318d006778b4e912d21d6c45.jpg Tellu 4v(vas) ja1v (oik)http://img.petsie.org/petsie019390126_b.jpg

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344602592_img-ec187cbef8ae59437171b2fc9dd98b04.jpgpetsie021266566_b.jpg
Yllä Pablo ja Wiima 1v (vas) ja vieressä (oik) Kaikki pennut 4vk ikäisinä

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344602926_img-d59648e54456dd948037c8c19053e99d.jpgpetsie021266554_b.jpg
Yllä vasemmalla Hiekkanokka Wiima 1v ja oikealla hiekkanokka Wimpula 4vk

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344603170_img-1788f9fad7ac6b5e89305478c5cce08a.jpghttp://img.petsie.org/petsie021329655_b.jpg Wiiman tuuletuksia :D


http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344603371_img-414c92f4c4791fe28d2d19fe908ae1c6.jpg Sisarukset ja niiden täti Tellu
http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344603649_img-0b5035c4f9c15252aaf172f4fbbccf89.jpg Löydätkö Wiiman kielen?


petsie019726176_b.jpg Tellu ja Sohvi 1v 2kk

Toivottavasti kuvat saivat sinut hyvälle tuulelle, terveisin Smige ja Huumorihurtat

keskiviikko, 1. elokuu 2012

Klag-kisat ja torkk:in kisat

Eli käytiin tässä huoltokatkon aikana myös Kokkolan kisoissa. Perjantaina alkoi iltakisalla,josat lulin saaneeni nollan,mutta katsoessani nauhalta huomasin,että meiltä putosi rima ja puomin kontakti jäi ottamatta, mutta ei se mitään.Sentään tellu pysyi lähdossä ja kuunteli ohjausta aivan mahtavasti.Tällä tuloksella menimme sitten sijalla neljä. Koko kokkola viikonlopun oli todella liukasta,koska vettä sateli völillä. Piti olla tosi varovainen radalla ettei kaadu tai koira kompastu.Moni koirakko meni nurin radoilla viikonlopun aikana. Rata suunnitellessakin piti miettiä mitä tekee ettei koira kompastuisi. Alustana oli nurmikenttä,joka oli todella liukas.
Lauantaina alkoi aamukisa joskus 9.50 vai oliko 10.50 enää en muista. Rata oli mukava ja tulokseksi taaas kymppi. Virheet tuli kepeiltä,jotka tuottivat muillekin koirakoille hankaluuksia. Sijotuimme kuudensiksi ja olen todella tyytyväinen,koska Tellu ei tykkää märästä ollenkaan,mutta toimi kumminkin tpdella hyvin ja ohan hyvää vauhtiakin mentiin.
Sitten piti odottaa kolmatta rataa todella pitkä aika,koska välissä meni kolmoset ja ykköset. Kolmas rata oli kanssa todella mukava ja haastava hyvällä tavalla,mutta mitäpä maidän huumori koiruutemme keksi.Ditititititi tiii se kanrkasi toisen esteen jälkeen yleisöön Piken luokse,jostain iheme syystä. Ennen ei ole tollasta tehnyt.Loppu radasta meni puhtaasti,mutta tietty toi karkaaminen harmitti.Yleensä se on niin mun perään ettei äitiä huomaa ja edellisellä radallakin sillä oli ollut suora näköyhteys prukoihini eikä se sieltä karannut,mutta eihän koirat ole mitään koneilta nekin tekee välillä kommelluksia :)

Viimeinen rata oli sunnuntaina heti aamusta. Se oli kiemurainen ja hankala,mutta ylpeänä voin todeta,että hankalia kohtia saatiin tehtyä hyvin.Tulos radalta oli kumminkin HYL. Ei se kumminkaan haittaa sillä kokemuksena Klag oli todella hyvä ja opettava :)

Kuvia:
http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343817077_img-e0537fcc1c3e6d6ee9f59361c8168eaa.jpg Rtaan tutustumista. Oli hellua niin ikävä,että kotiin jäi pinnit ja pompulat,mutta onneksi autosta löytyi kaksi pompulaa.Eiks oo hieno hiustyyli XD

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343817233_img-eac91722a72f0a683dde4e937acf3ffe.jpg Löytyi tuolta KLAG;in kisoista muitakin schappeja ja vieläpä sukulaisia. Tämä ei vissiinkään oo sukua,mutta Puuparran kasvatti. Itse puuparran kasvattajakin oli paikalla ja jututti meitä :) Oikku ja Konsta ja joku?? oli sukua ja ne me nähtiin ja rapsutettiin melkein kaikkia.

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343817411_img-02c6493f3efacf8e97b1b983e8a000e0.jpg Meidän vuokramökki viikonlopun ajan XD

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343817523_img-51ac42b88eed535b97e548bd5f7a927e.jpg  ''Haukiputaan näyttelyteltta'' sateella laitoimma ressun päämme päälle :)

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343817653_img-320703209636ad20295997f49481bbba.jpg rataan tutustumista
1343905588_img-949df3057c8fbe6456fa5648b Radalla mennään komealla hyppyvaralla kuva: (c) Pirkko Riekki

1343905710_img-f6b7434e4e39a313aa1c52fb0 Se oli nopea putki kuva: (c) Pirkko Riekki


http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343817755_img-dfbe917f5582e7f1528e714f4174cf71.jpg Piiparinen ottaa rennosti KLAG:in kisoissa tellun agiliitatessa hiki hatussa :)

Sitten siirrymmekin jo Tornion kisoihin,jotka järjesti TORKK. Aamulla lähimmä joskus puoli yksitoista,koska kisat alkoivat 14.10 ja meidän piti käydä vielä martissa hakemassa sadevaatteet hellulle mukaan :). Eka rata oli hankala ja olin ihan varma että hylky tulee,mutta kymppihän se sieltä tupsahti ja toinen sija !!! <3 Sitten oli vuorossa päivän toinen kisa.Radassa oli kaksi hieman hankalampaa kohtaa,mutta muuten oli melkoisen helppo. Kaiki meni nappiin ja kontaktit tuli otettua <3 eli viimeinen NOLLA tupsahti ja sillä me sitten voitettiin koko kisa :) :) <3 <3 <3 Myös eija ja JIMI nousivat tällä samalla radalla kolmosiin tosin mini luokassa,mutta todella paljon onnea Eija ja Jimi voitosta ja viimeisestä nollasta.Menonne oli hienoa :)
Kuvia:
http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343818216_img-fba6c3d03a683571f557998fc5216fcb.jpgekan kisan sijoittuneet :)

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343818274_img-0e5f79704e78cdd4f61fc0867e470771.jpg Toisen kisan voittaja leveällä hymyllä :) ja sert eli kolmosluokka here I come :) Ensiviikonloppuna sitten Kemin kisat eli ekat startit kolmosissa :) Jännää... :)

Tälläista täällä huoltokatkon aikana. Terkuin: Smige ja huumorihurtat

P.S sain kuvia Maggiesta
Maggie 5kk ( Turhatar Happy Star)  Maggie 5kk (Kummatkin (c) Sara Kajan)

Maggie 12kk (Turhatar Happy Star) (c) Sari Kajan


Sataakohan kohta???(c) Sari Kajan Haa pallo!!! (c) Sari Kanjan

Eli komia koiruus tullut myös Maggiesta <3


keskiviikko, 1. elokuu 2012

JES huoltokatko on vihdoin ohi!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Elikkäs paljon on jäänyt tänne blogiin kirjoittamatta nyt lähiaikoina. koska vuodatuksella oli pitkä huoltokatko. Tässä huoltokatkon aikana on maillä ollut kaiki pojat hoidossa vuorotellen.Pablo oli hoidossa ja siinä niillä meni päivät kun juoksivat tuossa meän pihalla ja kävivät kaikki neljä koirulia mettässä,jossa oli mukana meidän koirien lisäksi siis pablo ja huugo vehnäterrieri.
Tässä yks päivä oli päivän hoidossa myös meidän mamman kultapoika Läde.Läden porukat lähtivät käymään Ikeassa,joten otimma ilomielin läden hoitoon. Käytiin uimassa Ulmajalla ja loppupäivän koirat peuhasi pihalla iltamyöhään asti. Ai niin pitää nyt hehkuttaa,että meidän Wimpula pimpula osaa uida ja vielä ihan oma-aloitteisesti menee veteen kepin tai lelun perään <3
Kuvia:
http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343814412_img-8c4da0d5b2cc0786be32cbdb3abff837.jpg Etsi kuvasta Sohvi :) Pennut 12kk

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343814495_img-9c6fe5479f74baaf88fcf03c987af743.jpg Uimisen jälkkeen on ihanan vilpoisaa (12kk)

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343814607_img-1f3d69f5b1ad3b5d8eaa77fb229681b0.jpg Mamma tahtoo mukaan :)

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343814750_img-dbca0299658bfc3146a1724895b98976.jpg Leikitään!!!!!

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343814811_img-de9982d360838eba783677d0202918da.jpg Läde alias Turhatar golden star  12kk <3

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343814875_img-72da1db8b319fe103f4ac0e5c7a04b2b.jpg Mitä sitä turhaan uimaan kepin perään... kyllä se sisko sen hakee XD

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343814991_img-1781184b737a7b1be631d33496b59246.jpg Onnistuu se näinkin :) Läden tyylinäyte 2012

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343815059_img-4380a837353a313cd81a797ef97c3100.jpg Wiima 12kk ui eli Turhatar written in the star

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343815109_img-35cf2d772ad1465c08cbd4099d10f6b6.jpg Wimpula pimpula rakas pieni piiparinen <3

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343815190_img-63378100bc226bc744d890f2704b7e92.jpg Heij olen iloinen wiima,kuka sinä olet ja mikä tämä on??

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343815255_img-bb34289f421926e085dee85184a1e25d.jpg Wiima 12kk

Seuraavana päivänä tuli Lucky hoitoon sirkuksen ajaksi.Taas leikkivät pennut hienosti yhdessä tossa pihalla ja voi sitä vauhdin määrää kun ne juoksi :) Sitten lämpimän päivän kunniaksi käytiin uittamassa pentusia ja saatiin se Luckykin käymään uimassa :)

Kuvia:

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343815314_img-477b399171bf9d2cbc7182a259e17bc3.jpg Lucky alias Turhatar lucky star. Komia koiruus

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343815476_img-7cc9c81e8f7329e4e0e38e36d39a9548.jpg lucky Ulmajalla

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343815564_img-0d275394a8dc55a1f5269c8221eb29a1.jpg Komiat liikkeet on jokaisella pennulla

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343815650_img-9620c14e11384075567a5d417911dac3.jpg Lucky ja wiima. Sisarukset ovat melkoisen saman kokoisia. Läde on suurin varmaan jotain 50cm?? ja Pablo on kans jotain samaa koko luokkaa.Maggiesta ei ole tietoa

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343815791_img-994152aa95de7f7c55763c17f6840b66.jpg Wiima hakee keppiä

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343815872_img-b81db1eb8bf35f9d068318f97fbf207e.jpg Lucky ui (12kk ikää)

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343816018_img-cd8daf26451f7fa5affb8e37811017ee.jpg Wiima ja lucky wauhdissa <3

torstai, 19. heinäkuu 2012

Pennut 1v

Siittä on siis jo vuosi kun jännitimme onnellista perhetapahtumaa <3 Ei kyllä uskoisi että kaikki pikkuiset ovat jo vuoden :) Laitan nyt vähän kuvia pennuista ihan pienenä ja muutamasta vähän isompana
Kuvia:

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344325815_img-0946ff4e527f8175ed910e89829cba6f.jpg Wiima muutaman minuuutin ikäisenä <3

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344326230_img-73ea9497c9be7c63e69b7981f64b086c.jpg Wiima <3

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344326162_img-0c4ed5f07e230cbbc045deec7f8fe2ad.jpg Salama eli Maggie <3

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344326126_img-8566ba7833e4681f74c124bbcc57e147.jpgPablo Picasso <3

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344326014_img-455f17c405cbe5f04cef72ef69a10187.jpg Läde poika <3

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344326292_img-57184eab1edc7bb05f49acf8c8d199c9.jpg Lucky 2vk http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343815314_img-477b399171bf9d2cbc7182a259e17bc3.jpg Lucky 1v

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344325968_img-dc1d1c7d8777743f6c95e0fc60b1b58a.jpg Kaikki <3

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344325853_img-60aff7dbdc91557bc44584c6093c227a.jpg Äitiys oli Sohville rentoa :D

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344326327_img-f471c201c7ff8d0c296b3a1ccc14ce16.jpg Pimpula wimpula <3

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344326368_img-b38c3e8983973eceb494a84749ea9235.jpg  Maggie<3 2vk Maggie 5kk

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344326479_img-a3c694afa21a2fc1f476c6e9ac5e7291.jpg Läde 2vk<3 http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1343814811_img-de9982d360838eba783677d0202918da.jpg Läde 1v

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344326514_img-b1296c5423293ed739f6d55aa20f8e51.jpg Pablo Picasso<3 2vk http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344337685_img-84af54046df9526f048f3ffe81b5ba0f.jpg Pablo 1v


http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344326903_img-62cebdb6529ed61709381359404f6608.jpg Wimpulalla tuli väsy <3

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344326975_img-0b05b6f54b9a86a4c5da6aa7f8a94a7d.jpg Mitä totako mun pitää tuijottaa XD

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344326664_img-361d3cc373d95ee349dd2d0ca8654d67.jpghttp://img.petsie.org/petsie020227006_b.jpg Yllä Wiima ja Maggie 3vk,vieressä Sohvi Mamma 7vk?


http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344326957_img-8c749c6af910414c78353b1af4b55aed.jpgLäde 3vk  http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344337337_img-b2f58b6f94cd45e9f40b5d718598e2dd.jpgLäde 11kk

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344327165_img-d1d985a47d8a9d65612cda5f66796564.jpg Ekaa kertaa metsässä

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344326998_img-ef5eaf54ceb77dda216a0eea821bbc22.jpg Wiima 3vk  http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344328018_img-534b0a7d088c6b0d32266825e0816c3d.jpgWiima 1v


http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344327955_img-29676414f7fa77398fe03008a4fdf29a.jpg Wiima <3

http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/9/97817/1344328272_img-527c34048114cddf4e7bb5ed7941da3c.jpg Rakenne 1v